Viestintä- ja johtamisvalmennukset

Tuemme johtajia työssään valmentavalla otteella. Valmennus käynnistyy lähtötilanteen kartoituksesta ja etenee tyypillisesti käytännön esimiestyön ongelmia ratkoen tai etenee syvällisemmin arvojen määrittelystä vision, mission ja strategian tekemiseen.

Luottamusvalmennus

Luottamus on kaiken vuorovaikutuksen ja osaamisen perusta, ja ilman luottamusta tietoa ei jaeta vapaasti eikä vastaanoteta ilman ennakkoluuloja. Olemme tutkineet luottamusta  globaalien tuotekehitystiimien johtamisessa, ja valmennamme tuloksekkaasti luottamusta rakentavaan työkulttuuriin. Valmennus voi olla johtajalle henkilökohtaista tai koko työyhteisöön kohdistuvaa työpajatyöskentelyä.

Mentorointi

Mentorointiohjelmamme kestää n. 6-12kk ja sen aikana mentoroitava saa vahvistusta valinnoilleen, tai uuden suunnan työ- ja johtajanuralleen. Mentorointi lähtee käyntiin keskustellen tämänhetkisestä tilanteesta, haaveista, osaamisista, resursseista ja tavoitteista. Sitten asetamme tapaamiskertojen välille erilaisia tehtäviä, joiden avulla asiakkaan oma osaaminen kasvaa ja vahvistuu. Mentorointi on sisällöltään aina yksilöllistä ja asiakkaan toiveiden mukaan räätälöityä. Tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö haastaisi ja kyseenalaistaisi asiakkaan toimintamalleja.

Etätyön ja virtuaalitiimien johtaminen

Työskenteletkö globaalissa työyhteisössä? Haluaisitko hyödyntää freelancereita ja rekrytoida henkilöitä eri paikkakunnilta? Virtuaalitiimien ja etätyön johtamiseen kannattaa päivittää omat viestintä- ja dokumentaatioprosessit kuntoon. Samoin viestintäkompetenssit pitää olla kunnossa, jotta vapaamatkustelua ei synny, ja jotta ihmiset sitoutuvat tehtäviinsä ja voivat hyvin. Oikein johdetussa virtuaalitiimissä voi syntyä jopa parempaa tulosta kuin perinteisessä tiimissä.

  • Kehitysprojektit
  • Työpajat
  • Luennot
  • Valmennukset
  • Mentorointi

Kysy ilmainen pikakonsultaatio tai tarjous: paivi.lohikoski@directora.fi